TIIMIAKATEMIA

YRITTÄJYYDEN HUIPPUYKSIKKÖ

Tiimiakatemia on yrittäjyyden huippuyksikkö Keski-Suomen ytimessä, Jyväskylässä. Opiskelu Tiimiakatemialla tapahtuu työskentelemällä omassa tiimiyrityksessä yhdessä muiden tiimiyrittäjien kanssa.

ASIAKKAILLE

VETOAPUA HAASTEISIIN

Tiimiakatemia voisi olla sinun kumppanisi! Me tiedämme yritys- ja liikemaailman uusimmat suuntaukset sekä teoriat. Suunnittelemme vaikka koko markkinointisi ja vastaamme sen kehittämisestä!

HAE OPISKELEMAAN

TÄHTÄIMESSÄ YRITTÄJYYS

Haluatko lähteä matkalle maailman ympäri ja oppia samalla liiketaloutta? Oppimismatka yrittäjyyden maailmaan rakentuu omien tavoitteidesi mukaisesti, tule siis rakentamaan oma polkusi tiimiakatemialle!


TIIMIAKATEMIALLA ON YRITTÄMISEN MEININKIÄ

Tiimiakatemialla kaikki oppiminen tapahtuu käytännön kautta. Tiimit perustavat oikeat yritykset, joissa he toimivat 3,5 vuoden ajan oppien markkinointia, johtamista ja ennen
kaikkea tiimityöskentelyä. Opiskelujen päätyttyä tiimit lähtevät maailmanympärysmatkalle. Rahat matkaan he tienaavat opiskelunsa aikana tehtävästä liiketoiminnasta.

Katso miltä päivä Tiimiakatemialla näyttää.

youtube.png

TIIMIAKATEMIA NUMEROINA

000 TIIMIYRITTÄJÄÄ 000 TIIMIVALMENTAJAA
TIIMIYRITYSTEN YHTEENLASKETTU LIIKEVAIHTO
1,5M€ 2009
1,7M€ 2010
2,01M€ 2011
2,06M€ 2012
00 00 0000
full empty full empty 0%
full empty full empty 0%
full empty full empty 0%

LAADUKKAITA TUOTTEITA JA PALVELUITA YRITYKSILLE

TIIMIYRITYKSET TARJOAVAT ASIAKKAILLEEN NUOREKAITA PALVELUITA YRITYSMAAILMAN TARPEISIIN

MARKKINOINTI

Tiimiakatemia voisi olla sinun kumppanisi! Me tiedämme markkinoinnin uusimmat suuntaukset ja teoriat. Suunnittelemme vaikka koko markkinointisi ja vastaamme sen kehittämisestä! Lisäksi Tiimiakatemian 12 tiimiyritystä ja 180 tiimiyrittäjää ovat valtava voimavara ideoiden keksimisessä.

TAPAHTUMATUOTANTO

Tiimiakatemialaiset tekevät vuosittain kymmeniä tapahtumia ympäri Suomea. Järjestämme henkilöstöllesi toiminnallisen koulutuspäivän, tilaisuuden asiakkaillesi tai teemme tapahtumasi alusta loppuun!

VALMENNUKSET

Haluatko levittää yrittäjyyden kipinää organisaatiossasi tai oppilaitoksessasi? Haluatko perustaa tiimiyrityksen? Oletko suunnittelemassa osuuskunnan aloittamista? Haluatko osaavan apuvalmentajan tai fasilitoijan tapahtumaasi?

PROMOOTIOT

Tiimiakatemia on jo vuosien ajan tarjonnut työntekijöitä promootio- ja menekinedistämistyöhön yrityksille. Tiimiakatemialaiset tunnetaankin ympäri Suomen taitavina ja reippaina promoottoreina.

IDEOINTI/SYNNYTYS

Tiimiakatemialta niitä saa! Voit ostaa kokonaisen tiimiyrityksen ratkaisemaan haastettasi. Haasteesi voi liittyä mihin tahansa aiheeseen, koska Tiimiakatemialta löytyy osaamista laajalla skaalalla! Saat ideoinnista kirjallisen materiaalin, joka on suoraan vietävissä käytäntöön.

MUUT PALVELUT

Meillä vain taivas on rajana! Tiimiakatemian osuuskunnilla on lukuisia valmiita palveluita ja niitä syntyy koko ajan lisää. Jos valmis palveluvalikoimamme ei riitä suoraan teidän tarpeisiin, niin ole meihin yhteydessä. Räätälöidään juuri sopiva ratkaisu teille.


TIIMIYRITYKSET OVAT TEHNEET MAHTAVIA PROJEKTEJA

TIIMIYRITYKSILLÄ ON OLLUT KUNNIA TYÖSKENNELLÄ
HIENOJEN ASIAKKAIDEN KANSSA 

TIIMIAKATEMIA MAAILMALLA

TIIMIAKATEMIA LEVITTÄYTYY KOVAA VAUHTIA MAAILMALLE. OLEMME OSA SUUREMPAA KANSAINVÄLISTÄ VERKOSTOA.

TIIMIAKATEMIOIDEN MAAILMA

Finland - Tiimiakatemia Jyväskylä - Proakatemia Tampere - Team Academia vid Novia - Business Akatemia, Salo
- Tiimiakatemia School of Team Coaching - Turku University of Applied Science - Saimia University of Applied Science - Intotalo Kajaani - HOPE Network
United Kingdom - London - Bristol - Newcastle
Netherlands - Tiimiakatemia Haarlem/Amsterdam
France - Tiimiakatemia Strasbourg
Hungary - Tiimiakatemia Derbrecen - Tiimiakatemia Budapest
Spain - Tiimiakatemia Mondragon - TeamLabs Madrid - Tiimiakatemia Euskadi
Brazil - Tiimiakatemia Sao Paolo Senac
Australia - Melbourne

TIIMIYRITTÄJIEN NÄKEMYKSIÄ JA KOKEMUKSIA KOULUTUKSESTA

HALUATKO LÄHTEÄ MATKALLE MAAILMAN YMPÄRI JA OPPIA SAMALLA LIIKETALOUTTA

"TEOILLA KOHTI KANSAINVÄLISTYMISTÄ"

ALEKSI IHALAINEN, LEARNING EXPEDITION PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ OSUUSKUNTA MILLIO

Tiimiakatemia mahdollistaa kansainvälistymisen ympäri maailmaa verkostojensa avulla, mutta tiimiyrittäjät ansaitsevat tekemisillään omat paikkansa tässä verkostossa. Haluamme tuoda oppimistapaamme esille ympäri maailmaa kaikille siitä kiinnostuneille, ja tässä meitä auttaa Learning Expedition, jonka avulla perehdytämme vierailijat Tiimiakatemian saloihin.

“ITSENSÄ HAASTAMISTA BRÄNDIJOHTAMISEN ÄÄRELLÄ”

AAKU SIEKKINEN, BRAND MANAGER OSUUSKUNTA SOUL INCLUDED

Tiimiakatemialla on mahdollisuus nousta suuriin vastuullisiin johtamistehtäviin. Yksi esimerkki on Tiimiakatemian Brand Manager, joka vastaa Tiimiakatemian ulkoisesta viestinnästä ja brändin kehittämisestä. Brand Managerin työskentelee yhteistyössä muiden talon johtajien ja valmentajien kanssa.

“OIKEALLA JENGILLÄ HUIPPUTULOKSIA!”

EMMA SOIKKELI, PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ, OSUUSKUNTA WIMMA VISIONS

Tammikuussa on ilmassa aina suurta juhlan tuntua. Silloin vietämme Tiimiakatemian syntymäpäiviä. Tänä vuonna 20-vuotisjuhlia kokoontui viettämään 750 henkinen juhlakansa ympäri maailmaa. Näin suuren tapahtuman organisointi vaatii kovaa työtä ja pätevän projektiryhmän.


OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ!

TIIMIAKATEMIA ON YRITTÄJYYDEN HUIPPUYKSIKKÖ KESKI-SUOMEN YTIMESSÄ, JYVÄSKYLÄSSÄ. OPISKELU TIIMIAKATEMIALLA TAPAHTUU TYÖSKENTELEMÄLLÄ.

OTA YHTEYTTÄ JA KYSY LISÄÄ

 

Captcha Code

Click the image to see another captcha.

YHTEYSTIEDOT

Tiimiakatemia
Onkapannu 2
40700 Jyväskylä

 

Jyväskylän ammattikorkeakoulu,
PL 207, 40101 Jyväskylä
puh. +358 50 5703 089

VALMENTAJAT

PÄÄVALMENTAJA
Ulla Luukas
puh. +358 50 570 3089
ulla.luukas(a)jamk.fi

 

 Timo Lehtonen
puh. +358 40 593 2872
letim(a)jamk.fi

 

Essi Silvennoinen
puh. +358 40 183 3151
essi.silvennoinen(a)jamk.fi



Riikka Ahmaniemi
puh. +358 40 741 8565
riikka.ahmaniemi(a)jamk.fi



Heikki Toivanen TkT
puh. +358 40 521 1067
heikki.toivanen(a)jamk.fi

 

Hugo Miskala
puh. +358 50 550 0715
hugo.miskala(a)jamk.fi



Juha Ruuska
puh. +358 40 595 0482
juha.ruuska(a)jamk.fi

 

JOHTAJAT & PROJEKTIPÄÄLLIKÖT

 

VIERAILUPÄÄLLIKKÖ
Janina Lindroos
+358 40 839 7647
janina(a)mittava.fi

 

TA – BRAND MANAGER
Mika Autio
+358 44 724 2808
mika(a)innomo.fi

 

REKRYPÄÄLLIKKÖ
Niko Niemelä
+358 40 765 3360
niko.niemela(a)idealeka.fi

 

KANS.VÄLISET VERKOSTOT
Hanne Eskelinen
+358 44 264 3618
hanne(a)innomo.fi

 

LEARNING EXPEDITION
Aleksi Ihalainen
+358 40 844 9560
aleksi(a)millio.fi

TIIMIYRITYKSET

Priima, Jetro Majaniemi
+358 40 965 7939
jetro.majaniemi(a)priimaa.fi

 

 

Soulinc., Sami Pääkkönen
+358 50 573 7084
sami(a)soulinc.fi

 

Innomo, Karoliina Mehtonen
+358 44 203 3537
karoliina(a)innomo.fi

 

Idealeka, Anni-Lotta.Nieminen

+358 44 533 1513
anni-lotta.nieminen(a)idealeka.fi

 

Mittava, Tiia Lappalainen

+358 40 549 8264

tiia(a)mittava.fi

 

Millio, Venla Suomala

+358 40 126 1227

venla(a)millio.fi

 

Dynaamia, Aleksi Saarinen
+358 41 548 8762
aleksi(a)dynaamia.fi

 

INTO, Paula Äijänen
+358 50 911 4115
paula(a)ideaosuuskuntainto.fi

Nimion, Niko Eskelinen
+358 44 339 1553
niko.eskelinen(a)nimion.fi