Faktoja meistä
91%
työllistyy heti valmistuessa
34%
jatkaa yrittäjänä
Tiimiyrittäjyyden
huippuyksikkö
Tiimiakatemia on Jyväskylän ammattikorkeakoulun tiimiyrittäjyyden huippuyksikkö - olemme tulevaisuuden tekijöiden ja johtajien kasvua valmentava yhteisö.
Meitä yhdistää luja halu vaikuttaa maailmaan. Haluamme haastaa itseämme ja muita.
Tiimiakatemia on oikea paikka sinulle, jos haluat ohjata omaa elämääsi määrätietoisesti ja intohimoisesti.


❝Varo, sillä se muuttaa elämääsi pysyvästi.
Tiimiakatemian vaikutus koko minun persoonaani, arvomaailmaan ja tajuntaan elämästä yleensä oli merkittävä.
Olen mielestäni menestynyt, sillä olen uskaltanut Tiimiakatemian ansiosta tavoitella suuriakin unelmia."
Suvi Widgrén - alumni
& Rekka Groupin toimitusjohtaja

"Tiimiakatemialla kaikki tuntevat toisensa
ja pysähtyvät vähintään vaihtamaan kuulumiset törmätessään.
Missä muussa oppilaitoksessa saat vahvan satojen loistotyyppien verkoston vain tulemalla paikalle?
Tiimiakatemian ansiosta olen myös yrittäjä.”
Roope Rämänen - alumni
Finnchatin perustaja
& Keski-Suomen nuori yrittäjä 2016

❝Tiimiakatemia
sopii hyvin
oma-aloitteisille
ja yrittäjähenkisille kavereille.
Siellä on mahdollista kokeilla erilaisia ideoita käytännössä putoamatta kovin korkealta.”
Lasse Jalkanen - alumni
Foodinin perustaja
& Keski-Suomen nuori yrittäjä 2020